Kimi voi olla hiljainen, mutta tämä kansa ei ole, kirjoittaa Motiivin kolumnisti Juha Itkonen.
Luin Kari Hotakaisen kirjan Kimi Räikkösestä. Niin on lukenut moni muukin, sillä myyntiluvut ovat ylittäneet hurjimmatkin odotukset.
Myös ulkomailla kirja kiinnostaa, eikä ihme. Kimihän on Jäämies, vähäpuheisuutensa ja ilmeettömyytensä ansiosta liki myyttinen hahmo.
Hotakainen sopii erinomaisesti Kimin elämän kirjuriksi. Hänenkin tuotannossaan esiintyy riittämiin puhumattomia miehiä, eikä kirjailija itsekään uransa alussa ollut saada sanaa suustaan.
Yhdistelmä on kutkuttava, ja nautin kyllä tarinasta. Kimistä piirtyvä kuva vastaa odotuksia. Formulapiirien koodistosta poikkeava käytös saa jopa tuntemaan merkillistä kansallista ylpeyttä. Suomalainen ei ehkä ole sulava supliikissaan, mutta toisaalta suomalainen tekee mitä haluaa.
Suomalainen ei ehkä ole sulava supliikissaan, mutta toisaalta suomalainen tekee mitä haluaa.
Suomalainen ei pokkuroi. Suomalainen ei puhu, jos puhuttavaa ei ole. Hyvä Suomi!
Suhtautumiseni suomalaisuuteen liitettyihin kansallisiin ominaisuuksiin on kaikkea muuta kuin johdonmukaista. Maailmalla liikuskellessani olen itsekin pitänyt hauskaa kansallisilla stereotypioilla.
Esimerkiksi saksalaisten käsitys suomalaisesta käytöksestä tuntuu olevan peräisin pitkälti Aki Kaurismäen elokuvista, ja siellä asuessani heitin mielelläni bensaa liekkeihin. Kyllä, kaksi suomalaista voi hyvin mennä yhdessä oluelle ja olla sanomatta toisilleen sanaakaan. Koska jutut tuntuivat naurattavan, kerroin niitä lisää.
Kotimaassa samanlaiset puheet huvittavat minua vähemmän. En tunnista elämänkokemuksestani sitä mykkää, epäkohteliasta ja töykeää kansakuntaa, jollaiseksi itsemme edelleen kuvittelemme.
Suomalaiset eivät avaa ovea liikuntaesteiselle. Ei pidä paikkaansa. Suomalaisissa ravintoloissa suhtaudutaan vihamielisesti lapsiasiakkaisiin. Ei pidä paikkaansa.
Suomalaiset eivät kuulemma tervehdi toisiaan kotitalonsa rappukäytävässä. Ei pidä paikkaansa. Suomalaiset eivät avaa ovea liikuntaesteiselle. Ei pidä paikkaansa. Suomalaisissa ravintoloissa suhtaudutaan vihamielisesti lapsiasiakkaisiin. Ei pidä paikkaansa.
Poikkeuksia toki sattuu, mutta ne ovat poikkeuksia, eivät kulttuurin koko kuva.
On totta, ettei tunnelma aamuisissa joukkoliikennevälineissä ole Helsingissä puhelias. Ei se ole sitä myöskään Tukholmassa, Berliinissä, New Yorkissa tai Tokiossa.
Kaikkialla ihmiset elävät arkeaan. Kaikkialla on välillä maanantai ja marraskuu. Kerromme itsellemme tarinaa surkeasta luonteestamme ja sietämättömästä ilmastostamme aivan kuin muualla paistaisi aina aurinko ja ihmiset olisivat toisilleen pohjattoman ystävällisiä. Tämä ei ikävä kyllä ole yhtä harmitonta kuin ulkomaisille valehtelu, koska masennumme turhaan omista puheistamme.
Älkäämme siis katsoko Kimiä ja kuvitelko näkevämme totuutta suomalaisesta miehestä. Näemme ainoastaan Kimi Räikkösen, poikkeuslahjakkuutensa ansiosta Espoon lähiöstä aivan ihmeelliseen ympäristöön ajautuneen yksittäistapauksen. Kimi voi olla hiljainen, mutta tämä kansa ei ole. Päinvastoin, sehän höpöttelee ihan mitä sattuu.